Kesän ensimmäisen uimaretkeni, jota olin siirtänyt eteenpäin kesäkuun alkuviikolle, aika lähestyi. Ehkä vesi olisi jo silloin riittävän lämmintä kesäturkin pois heittämiseen. Yhtä kaikki, simmarit jalkaan ja reippaana rantaan. Aurinko paistoi ja laineet pyyhkivät rantahiekkaa houkuttelevasti. Jopa joutsenet olivat jättäneet rannan ja rantakivet rauhaan. En halua häiritä joutsenten rantakävelyjä, en suinkaan, vaan ne uimaintoa hillitsevät ”makkarat” joita isot linnut suoltavat viipymäpaikoilleen. Sitä siivoa ei mielellään kauaa katsele. Nyt veden pinta oli aivan keltaisen kirjava. Ainakin 10 metriä rannasta lillui siitepölyä aalloilla. Männyt laskivat ilmaan lämpimän leppeässä tuulessa runsaasti siitepölyä, jota laskeutui runsain mitoin veteenkin. Istuin rantakivelle vesirajaan ja laitoin talvikalpeat jalkateräni ”lämpimään” veteen. Jopa tuntui mukavalta. Ajattelin, että totuttelen tässä hieman, ettei sydän kokonaan pakahdu, kun sukellan kauemmas kylmempiin aaltoihin. Siinä istuessani näin, että veden pinnan alla kuhisi elämää. Kalan poikasia, joita oli ”miljoonia” ja joiden isot silmät ja suu olivat niin veden värisiä, ettei niitä olisi havainnutkaan, jos olisin heti porskutellut syvemmälle. Huomasin, että tässä saadaan fiini jalkahoito omassa rannassa niin kuin olisi jossain muodikkaalla pedikyyrillä. Kalat ”järsivät” jaloista kuollutta solukkoa pienistäkin raoista. Siinä olisivat lähteneet myös sienet ja silsat mikäli sellaisia oli ollut, mikäpä sen parempaa! Sitten uimaan. Sain kuitenkin vielä syyn viivästyttää talviturkin heittämistä Kalat parveilivat sankoin joukoin jalkojeni ympärillä. Odotin kalojen aiheuttamaa kutinaa tai vastaavia tuntemuksia, mutta mitään en tuntenut. Vanhan miehen ryppyiset koivet eivät kai tunne enää mitään. Näinkö tässä käy vaikka elävänä syötäisiin. Kun katsoi pikku kalojen touhua tarkemmin, huomasin, että niitä eivät varpaani enää kiinnostaneet vaan, että ne ahmivat vedenpinnan siitepöly hiukkasia suut ammollaan, kuin mitkäkin minianjovikset. Tämä touhua oli vain rannan tuntumassa, noin metrin etäisyydellä, jossa veden lämpötila lähenteli kahtakymmentä astetta. Kun liikautin koipiani, pikkukalat lähtivät syvemmälle, palaten melko nopeasti, kun olin hiljaa liikkumatta paikallani. On nyt tämäkin, pitää likaisia varpaitaan toisten ruokalautasella, ajattelin. Varpaani eivät kuitenkaan näyttäneet syöjiä pahemmin haittaavan. Ehkäpä ”hikisistä” varpaistani irtosi jotain kaloille sopivaa aromia rantaveteen niin, että siitepölypallot maistuivat entistäkin paremmilta. Sehän on selvää, että rasvaa sisältävät siitepölypallot kelluvat veden kalvolla, ainakin alkuun, ja että pienet kalat tarvitsevat alkutaipaleellaan suurin määrin ”babyruokaa” pieniin suihinsa, joihin plankton ja siitepöly ovat varmaan sopivaa ja sopivan kokoista ruokaa nopeasti kasvaville kaloille. Olivat nämä pienet ruokailijat silakoita tai kilohaileja, en voi tietää. Vedenväriset kalat olivat kuin yhdestä muotista ja parvia riitti niin kauas kuin pystyin vaaleaa pohjaa vasten näkemään. Tammesta, männystä, saarnesta ja kuusesta, jotka ovat tuulipölytteisiä, tulee runsaasti siitepölyä toukokuun lopulla ja vielä kesäkuun alkuviikoillakin. Hyönteispölytteiset vaahterat eivät laske kallista siitepölyään tuulen vietäväksi, vaan hyönteiset kuskaavat sen kukasta kukkaan, kunhan ilma on riittävän lämmin.

Pohjaan vajoava siitepöly varmasti nopeuttaa planktonin kasvua, niin että kaloille ruokaa riittää pitkäksi aikaa. Rannassani ei kasva tammia. Pitääkin istuttaa pari puuta, tulevia kala-apajia ajatellen. Nimittäin, jos on pikkukaloja, on aina myös isompia saalistajia kyttäämässä pienempiään ja näin on myös kalamiehelle saaliskaloja. Voisin virvelöidä suoraan rannastani ja yrittää saada haukea ja kuhaa suoraan keittiööni. Miten onnistunut kalojen kutu ja puiden kukinta osuvat sopivasti samalle vuodelle, on tietysti aina arvoitus. Kahlasin lopulta syvempään veteen ja sukelsin talviturkin pois. Siitepölyä oli runsaasti joka paikassa veden pinnalla. Tunsin kuinka se liimautui selkääni vedestä noustessani ja asettuessani vilttini päälle lukemaan päivän aviisia. Hiuksenikin olivat varmasti täynnä siitepölyä. Myöhemmin kotona suihkussa, totesin tarvitsevani kunnon saunasaippuaa ”mönjän” irrottamiseksi selästä ja jaloista. Tuntui siltä, että Aurinko oli ikään kuin paahtanut siitepölyn kiinni ihooni. Hiukset tulivat upeaan kuntoon pelkällä vesipesulla ja olivat kuin olisin käynyt frisyyrillä ennen juhliin menoa. Nyt ymmärrän herrasröökynöiden kesäisen hingun lehmuksen kukkien perään. Paimenten ja piikojen, jotka olivat karjan kanssa metsälaitumella, piti kerätä lehmuksenkukkia kotiin vietäväksi. Tuohikontissa, jossa vietiin päivän eväät, tuotiin kotiin tullessa villilehmuksen kukkia mamselleille. Kukat laitettiin heti lämpimään veteen, jolla sitten pestiin hiukset ja pää. Tukan pöyheyttä, palmikkojen kiiltävyyttä ja suortuvien värien elävyyttä kehuttiin sitten kahvikesteillä. Siitepöly on hyvää energiaa mehiläiskuningattarelle jo aikaisin keväällä. Kesymehiläiset keräävät sitä jo ensimmäisistä kevätkukista leskenlehdistä, pajuista ja puutarhan scilloista. Myös mehiläisten toukat kasvatetaan siitepölyn ja hunajan seoksella, että ne vahvistuisivat tuleviksi hyviksi työläisiksi.

Ehkä olisi pitänyt myydä pääsylippuja rantakivilleni, koska monien ihmisten ihon hyvinvointia voisi edistää auringon paisteisella siitepölyhoidolla, sillä onhan siitepöly puhdasta luonnon tuotetta, mitä eivät kaikki ihorasvatuubit varmaankaan ole.

Arno Kasvi

Kirjaudu

Etsi

Website Security Test